sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Entäpä, jos ei omistakaan älypuhelinta?

Itsehän en siis vieläkään ole "saanut aikaiseksi" hankkia älypuhelinta, mutta toisaalta, olen pärjännyt hyvin ilmankin. Kännykkäni on kuitenkin vielä ihan toimiva. Jotenkin älypuhelimen hankkimisessa ahdistaa myös ajatus, että sitten olen koko ajan puhelin kourassa tsekkaamassa Facebookia, sähköpostia tai muuta.. Juuri luin tuon Minnan aina saatavilla -postauksen, ja ajattelin, että itse en halua joutua tuohon pisteeseen. On oikeastaan kaksi syytä, miksi taas haluaisin hankkia älypuhelimen: voisin katsoa bussi- tai juna-aikataulut paikasta riippumatta, eikä tarvitsisi turhaan mennä pysäkille/asemalle seisoskelemaan. Ja toiseksi, matkoilla ollessa pääsisi juttelemaan FB:n kautta kavereille, tarkistamaan s-postin jne - siis pääsisi nettiin helposti eikä tarvitsisi etsiä esimerkiksi nettikahvilaa.

Löysin myös 2011 lokakuussa tehdyn tutkimuksen, jossa oli haastateltu 291 älypuhelimen käyttäjää. Tutkimuksessa oli mm. kartoitettu älypuhelimen käyttöä versus tietokone, normaalin verkkoselaimen käyttöä ja/tai applikaation käyttöä sekä älypuhelinriippuvuutta. Ainakin tämän tutkimuksen mukaan älypuhelimen suosio perustuu vielä enemmän huvi- kuin työkäyttöön. Eniten kuitenkin kiinnosti tuo riippuvuus-osio, missä oli juurikin siitä, kuinka koukussa ihmiset on puhelimeensa. Oli melko hupaisaa, että 43 prosenttia vastaajista kävelisi mieluummin ilman kenkiä entä olisi viikon ilman puhelinta.. kesällä ehkä vielä onnistuis, mutta talvella saattaisi vähän kirpaista, hehe. Vastaajista myöskin 65 prosenttia oli sitä mieltä, että ei vaihtaisi enää takaisin "normaaliin" puhelimeen. Voi olla, who knows, jos ja kun ostan itsellenikin jossain vaiheessa älypuhelimen, niin en enää vaihtaisi vanhaan puhelimeen takaisin. Tiedä vaikka älypuhelimet ovat kohta ainoita mitä kaupasta enää saa.

8 kommenttia:

  1. Vielähän tuota on hyvin pärjännyt ihan tavallisella puhelimelle. Tosin en sitä enää perinteiseen lankapuhelimeen vaihtaisi, joten niinhän siinä varmasti käy, että jos/kun joskus sen älypuhelimen menee hankkimaan niin pois ei sitten enää antaisi.

    VastaaPoista
  2. Itse olen huomannut älypuhelimen hankittuani, olevani aikalailla täysin koukussa :D

    Kun on vähänkin hiljaisempi hetki niin nappaan puhelimen käteen ja alan pelata pelejä..

    Itse en tosiaan osaisi enää kuvitellakaan eläväni ilman älypuhelinta, mutta kyllä mä siitä pystyisin viikon erossa olemaan :P Ilman kenkiä kävely ei huvita..

    VastaaPoista
  3. Täytyy myöntää, että minäkin olen koukussa älypuhelimeen:) Kun on tyhjä hetki, sitä ei nykyään osaa olla tekemättä mitään, vaan sitä esim. tulee selailtua uutisia puhelimella. Toisaalta, kylläpä sitä on ennekin esim. katsonut televisiota kun on tylsää, että jollain se aika on ennenkin täytetty.

    Piti tähän oikeastaan kommentoida sen vuoksi, että itse käytän puhelinta paljon, koska se kulkee mukana ja sillä voin mm. seurata budjettia (merkkaan joka ostoksen ohjelmaan), laskea kaloreita, pitää kalenteria mukana (luonnollisesti) jne. Puhelin taipuu nykyään aika moneen asiaan, mistä itse pidän.

    Toki tulee sitä liiaksikin oltua sen puhelimen kanssa..

    VastaaPoista
  4. Minullakaan ei tuollaista älypuhelinta ole. Roikun netissä muutenkin ihan liikaa, joten sinänsä en sitä kaipaakaan - jos en ole kotona niin minulla on luultavasti parempaakin tekemistä kuin päivittää Facebookia.
    Kuitenkin noissa on ne kätevätkin puolensa, kuten mainitsemasi bussiaikataulujen katsomisen mahdollisuus. En tunne ketään ikäistäni, joka kantaisi yhä laukussaan paperiaikataulua niinkuin minä teen! :D Olen myös suuntavaistoltani hyvin avuton, joten kännykästä pystyisi helposti seuraamaan missä menee kun on matkalla jonnekin uuteen paikkaan..
    En ole ikinä hankkinut uutta puhelinta ennen kuin edellinen on totaalisesti sanonut itsensä irti. Saa nähdä olisiko älypuhelin sitten seuraava kun nykyinen sitten joskus menee rikki :)

    VastaaPoista
  5. Älypuhelin löytyy ja koukussa olen. Nyt kun vihdoin tämän faktan olen itselleni suostunut myöntämään, olen alkanut tietoisesti rajoittaa puhelimen jatkuvaa näpräämistä. Itseäkin oikein ärsyttää se, että nykyään tulee vähän väliä napattua puhelin käteen ja selailtua sieltä Facebookia, Pinterestiä jne...

    Yleinen vitsi tietyssä nörttikaveriseurueessani onkin se, kuinka aina jossain vaiheessa iltaa istuessa kaikki kaivamme puhelimet esiin ja selailemme hetken niitä. Se on jo hieman surullista ja mahtaa näyttää ulkopuolisille melkoisen omituiselta. :D Tästäkin tavasta toki olen nyt omalta osaltani pyrkinyt eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meistä tosiaan itse kukin varmaan johonkin asiaan koukussa, oli se sitten älypuhelimen käyttö tai tietokoneruudun ääressä monet tunnit :) mutta kaikkea onneksi pystyy itse rajoittamaan.

      Ja Anni: itse aina kaiken hyvän lisäksi unohdan sen paperiaikataulun ottaa mukaan, niin siksikin helpottais, jos omistaisi älypuhelimen :D

      Ja kuten jo uumoilinkin, tähän aiheeseen liittyen uutisotsikko Kauppalehdessä tänään: Perusluuri kuolee, älypuhelin jyrää | Kauppalehti.fi. Näin se asiat yhteiskunnassa vaan nykyään menee, pakko pysyä kelkassa.

      Poista
    2. Hmm... En millään jaksa uskoa, että muutos tapahtuu näin nopeasti.Mitä vikaa on perusluurissa?

      Poista
    3. Niin, tuskin nyt ihan hetkessä kuitenkaan häviävät. Toivon mukaan ei :) Mutta näyttää siltä, että pikkuhiljaa siihen suuntaan menossa..

      Poista